Suomen Bassetkerho - Finlands Bassetklubb ry  
   Etusivu»   Yhdistys»   Jalostus»   Rodut»   Harrastus»   Keskustelu»   In English»   
   
TOIMINTAKERTOMUS 2004

1. Yleistä

Suomen Bassetkerho - Finlands Bassetklubb on jatkanut toimintaansa yhdistyksen 32. toimintavuotena vuonna 2004 Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubb:in(SKL-FKK) alaisena bassetrotujen, baijerinvuoristovihikoira- ja hannoverinvihikoirarotujen sekä saukko- ja vihikoirarotujen rotujärjestönä. Yhdistys on kuulunut jäsenenä SKL-FKK:iin.

2. Jäsenistö

Yhdistykseen kuului 31.12.2004 565 henkilöjäsentä, joista 7 kunniajäsentä ja 1 ainaisjäsen. Yhdistykseen kuului myös kolme yhdistysjäsentä, joiden omien henkilöjäsenten lukumäärät olivat 70, 30 ja 70. Jäsenmaksun suuruus oli varsinaiselta jäseneltä 22 Eur ja perhejäseneltä 11 Eur. Kasvattajan liittäessä kasvattiensa omistajat yhdistyksen jäseniksi oli jäsenmaksu 11 Eur/pennunostaja.

3. Hallitus

Hallitus on toiminut seuraavassa kokoonpanossa: puheenjohtaja Taija Turkia, varapuheenjohtaja Nina Raitanen, muut hallituksen jäsenet: Miia Aaltovirta, Sari Iivonen, Tove Järvinen, Raimo Leinonen, Nina Waldvogel ja Aatos Wuorimaa. Yhdistyksen rahastonhoitajana on toiminut Elli Hemiä, sihteerinä Nina Waldvogel ja jäsensihteerinä Miia Mäkijouppila. Yhdistyksen tarvikemyyntiä on hoitanut Miia Aaltovirta.
Hallitus on kokoontunut toimintavuoden aikana 8 kertaa. Hallituksen jäsenet ovat osallistuneet kokouksiin seuraavasti: 4/8 Aaltovirta, 4/8 Iivonen, 2/8 Järvinen, 3/8 Leinonen, 7/8 Raitanen, 6/8 Turkia, 6/8 Waldvogel ja 8/8 Wuorimaa
Yhdistyksen tilintarkastajina ovat toimineet Anna-Maija Harvala ja Kirsi Harvala-Mikkola.

4. Sääntömääräiset kokoukset

Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 28.3.2003 Tampereella Hotelli Koskikadussa. Läsnä oli 12 yhdistyksen jäsentä.

Vuosikokouksen yhteydessä jaettiin vuoden 2003 voitokkaimpien koirien kiertopalkinnot/kunniakirjat seuraavasti (palkinnon lahjoittajan nimi suluissa): Voitokkain BH(Lummelampi&Nummela) & BH-uros(Spencer) Uncle Ben V.Hollandheim om. Teija Valkama. Voitokkain BH-narttu(Harvala) oli Used to be in Love V.Hollandheim om.Taija Turkia Voitokkain BH-veteraani(Harvala) Bassbarr Gilbertsson om. Taija Turkia Voitokkain BH VSP-veteraani(Harvala) Woodhead Let´s Cakewalk om. Sari Iivonen. Voitokkain nuori BH-uros(Renvall) Basstrick´s Almost Unreal om. Jaana Annala ja voitokkain nuori BH-narttu(Wennonen) Swede Sun´s Bodil om. Teija Valkama. Voitokkain PBGV(Stude) & voitokkain PBGV-narttu Yamashta Act One om. Leena Malm.ja voitokkain PBGV-uros Debucher N’Importe Quoi om. Sanna Pietikäinen & Anneli Kumpulainen. Voitokkain PBGV-veteraani Beacock Tino om. Riitta Laitinen ja VSP-veteraani Beacock Doora om Pertti & Tuila-Riitta Heino. Voitokkain GBGV(Raitanen) Par Example du Greffier du Roi om. Aaltovirta Risto & Emilia ja voitokkain GBGV-uros(Raitanen) Mon Dieu Du Greffier Du Roi om. Nina Raitanen. Voitokkain BAN(Mortensen) Billhill Ferraro om. Marita Massingberd ja Voitokkain BAN-narttu(Stenfors) Barsaja´s Beaute om. Anna-Maija Mellin. Voitokkain BAN-veteraani Barsaja´s Överste om. Marita Massingberd. Voitokkain BFDB(Stenfors) Garla Caramiia om Olavi & Siiri Hietala ja voitokkain BFDB-uros Borris Het Hulterhof om. Kirsti Bremer ja voitokkain BFDB-veteraani Beacock Calinka om. Sirpa Sihvola & Risto Jousmäki. Voitokkain BVVK(Stenfors Orso-Farm Iivari om. Lehtimäki Eija ja voitokkain BVVK-narttu Tinttarallin Riikka om. Ritva Holopainen. Voitokkainta HVK(Stenfors) ei ollut. Voitokkain saukkokoira oli Beargarden´s Buxom Bunny om. Kalevi Mikkola & Marita Utter ja ja voitokkain saukkokoira-uros Beargarden´s Buckish Bugbear om. Utter Henry & Roy & Mikkola Kalevi. Vuoden BH kasvattaja oli kennel Funbody´s om. Ann Palmroth, vuoden PBGV kasvattaja(Stenfors) kennel Yamashta om. Elli Hemiä, vuoden BFDB kasvattaja kennel Beacock om. Eeva Virpiö. Vuoden PBGV jalostuskoira oli Yamashta Zulu Dawn om. Gabriella Massingberd-Lempinen ja vuoden BFDB jalostuskoira Check Star´s Star Wars om Siiri Hietala. Voitokkain jäljestävä basset(Vuori) oli BFDB Garla Bobi om. Arto ja Leila Särkkä. Voitokkain jäljestävä BH(Uusiheimala) oli BH Metriodix Quantum Leap om Heidi Elg. Voitokkain jäljestävä saukkokoira oli Beargarden´s Pearl in Black om. Marita Utter ja voitokkainta jäljestävää vihikoiraa oli baijerinvuoristovihikoira Tellervo om. Karl Blonqvist . Voitokkain ajava basset(Eholuoto) oli BFDB Markus om. Sirpa Sihvola & Risto Jousmäki ja voitokkain ajava PBGV(Ylilauri) Fragola Fiina Barone om. Jukka Ylilauri. Voitokkain käyttökoira(Turkia) Carla Barbie om. Jaana Aarnio.

Yhdistyksen syyskokous pidettiin 14.11.2004 Helsingissä. Paikalla oli 10 yhdistyksen jäsentä. Hallitukseen erovuoroisten tilalle valittiin kaksivuotiskaudeksi: Nina Waldvogel, Heidi Nieminen, Anne Kotkavuori ja Raimo Leinonen.

KEPO(kennelpoika)-kiertopalkinto jaettiin kokouksessa. Kiertopalkinnon on lahjoittanut ”Englantilainen tuntematon” lahjoittaja. KEPO valittiin jäsenten lähettämistä perustelluista ehdotuksista. KEPO-palkinto meni tällä kertaa Risto Jousmäelle.
Urhollisuuspalkinto jaettiin Sari Karlssonin ”Arru” basset houndille, joka sokeudestaan huolimatta on ”valloittanut” 18 maata.

5. Kerho-ja koulutustoiminta

Yhdistys on saanut vuoden aikana aktivoitua aluetoimintaa. Aluevastaavia löytyy nyt ympäri Suomea ja esim. kävelypäiviä on järjestetty kerran kuussa.

14.2. koetoimikunta järjesti Etelä-Suomessa ajopäivän, jossa Raimo Leinonen kertoi bassetilla ajattamisesta ja seurattiin mäyräkoiran työskentelyä metsässä.

Helatorstaina pidettiin MEJÄ- koulutuspäivän Espoossa Suur- Helsingin Spanielikerhon majalla. Tapahtuma veti paikalle parikymmentä koirakkoa.

Jalostuspäivät järjestettiin 22.5. Espoossa. Paikalle ilmoittautui kolmisenkymmentä basset-ja vihikoiraihmistä
Luennoitsijana oli MMM Sanna Lohenoja. Hän luennoin Pienrotujen jalostuksen ongelmista sekä jalostuksentavoiteohjelmasta.
Lopuksi keskusteltiin kipysyndroomasta.

3.-6.6. Suomen Bassetkerho osallistui Riihimäen erämessuille omalla osastolla.
Suomen bassetkerhon ehdokas messuilla valittavaksi vuoden eräkoiraksi oli Arne Hansenin omistama basset fauve de bretagne, Rödängets Brigitte to Arska.

24. - 25.7.04 Eeva Virpiö järjesti jäsenistölle leiriviikonlopun Ähtärissä. Paikalla oli järjestetty leikkimielisiä tapahtumia sekä jälki ja trimmausharjoituksia. Parikymmentä jäsentä osallistui koirineen leirille.

22.8. Renaud Buche piti luennon Basset Griffoneista ja Ranskan kennelliitosta ja keskusteltiin Jessica Erikssonin johdolla kipusyndroomasta.

27.11. ELT Riitta Aho luennoin Espoossa koiran rakenteesta ja liikunnasta parikymmenpäiselle kuulijajoukolle. Tilaisuudessa yritettiin myös kerätä kasvattajilta tietoja jalostuksentavoiteohjelmaa varten.

Yhdistyksellä oli rotuinfopiste Helsingin messukeskuksen näyttelyyn 6.-7.12.

Käyttöbassetit ry on järjestänyt vuoden aikana useita toimistijakoulutustilaisuuksia.

6. Näyttelytoiminta

Näyttelytoimikunnan puheenjohtajana toimi Nina Waldvogel, sihteerinä Anna-Maija Mellin ja rahastonhoitajana Elli Hemiä. Näyttelytoimikunta kokoontui vuoden aikana kerran ja on lisäksi pitänyt yhteyttä puhelimella ja sähköpostitse.

6.1 Järjestetyt näyttelyt

Yhdistys järjesti erikoisnäyttelyn 21.8.2004 Espoon Oittaalla. Tuomarina petit basset griffon vendeeneille ja grand basset griffon vendeeneille sekä näyttelyn paras pentu-, kasvattajaryhmä- ja junior handler kilpailuissa oli Renaud Buche Ranskasta ja muilla roduilla sekä näyttelyn paras veteraani- ja näyttelyn kaunein-kilpailuissa Barbara Larska Puolasta. Koiria oli ilmoitettu näyttelyyn 167 kpl.
BIS koira oli PBGV Petit Westend Natalia om. Miia Mäkijouppila, BIS2 oli BH Uncle Ben V.Hollandheim om. Teija ja Kari Valkama, BIS3 saukkokoira Beargarden`s Buckish Bugbear om. Marita, Henry ja Roy Utter ja K. Mikkola, BIS4 GBGV Mon Dieu Alter Ego om. Tove ja Jani Järvinen. Muissa roduissa rotujensa parhaiksi valittiin BFDB Garla Derrik om. Laura Melkinen, BAN Billhill Ferraro om. Marita Massingberd ja Nina Waldvogel, BBDG Uhle Vom Forsthaus Ostertal om. Irma Hausen ja vihikoira Nygrannas Aviso om. M-R Topcu ja F Koivusalo. BVVK tai HVK rotuisia koiria ei osallistunut näyttelyyn.
BIS-veteraani oli BH Odorata om. Teija Kuusisto, BIS- pentu BH Eloise Da Casa Do Trevo om. Teija Kuusisto ja Sari Iivonen ja BIS-kasvattajaryhmän esittivät Kennel Saunatytön-vihikoirat om. Seija Heinonen.

6.2 Vuoden voitokkaimmat näyttelykoirat
Vuoden voitokkaimmaimpien näyttelykoirien pisteet tullaan saamaan vasta myöhemmin.

7. Koetoiminta

Koetoimintaan osallistuneiden koirien koekäyntikerrat tullaan saamaan vasta myöhemmin.

7.1 Koetoimikunta

Vuoden 2004 aikana koetoimikunnan puheenjohtajana toimi Nina Raitanen. Muut toimikunnan jäsenet olivat: Seppo Erkkylä (MÄAJ- säännöt), Martti Takala (agility/toko), Lauri Kauppala (MEJÄ- säännöt) Marita Lahtinen (BH), Jukka Ylilauri (PBGV), Jaana Aarnio (BFDB), Jarmo Poikonen (BAN) ja Juhani Skogberg (SAUKKOKOIRA). Koetoimikunta piti yhteyttä vuoden aikana sähköpostin avulla.

Vuoden aikana jäsenistöä on kannustettu osallistumaan koetoimitsija- ja tuomarikoulutukseen. Bassetkerho on kevätkokouksen 2003 päätöksen nojalla maksanut halukkaiden jäsenten koulutuksen. Vain muutama on käyttänyt tilaisuuden hyväkseen.

Vuoden aikana on pidetty yhteyttä SAJ:ön bassettien siirtymisestä käyttämään SAJ:n sääntöjä.

7.2 Järjestetyt kokeet
Rotumestaruus MEJÄ-koe pidettiin Uuraisilla 22.8.2004. Kokeen järjesti Käyttöbassetit ry ja ylituomarina toimi Olavi Nurmiranta. Mestariksi jäljesti Leila ja Arto Särkän omistama basset fauve de bretagne uros Garla Bobi.

26.9. pidettiin Helsingin kennelkerhon ja Uudenmaan kennelpiirin mestaruuskoe basseteille. Kokeessa ei tullut tuloksia.

SM-ajokoe pidettiin Suomen Saukkokoirien järjestämänä 13.11. Nivalassa. Voittajaksi ajoi Jaana Aarnion omistama basset fauve de bretagne narttu Garla Barbie.

Käyttöbassetit ry on järjestänyt vuoden aikana useita MEJÄ-kokeita ja Suomen Saukkokoirat ry ajo- ja MEJÄ-kokeita.

7.3 Voitokkaimmat koekoirat
Vuoden voitokkaimmaimpien koekoirien pisteet tullaan saamaan vasta myöhemmin.

8. Jalostustoiminta

Hallituksen nimeämä jalostustoimikunta toimi vuoden 2003 aikana seuraavassa kokoonpanossa: Ditte Stude(pj.) Ann Palmroth(BH), Elli Hemiä(PBGV), Siiri Hietala(BFDB), Anna-Maija Mellin(BAN), Eija Lehtimäki(mannermaiset vihikoirat), Jessica Eriksson(asiantuntijajäsen) Jalostustoimikunta piti yhteyttä puhelinkokouksilla ja e-mailitse.

Jalostustoimikunta on antanut jalostusneuvontaa puhelimitse ja sähköpostitse ja sille laadittiin uusi ohjesääntö.

Tehtiin terveyskysely PBGV kasvattajille keväällä 2004 koskien kipysyndroomaa. Kysely lähettiin 49 kasvattajalle joista 9 vastasi.

Bassetkerhon ensimmäinen epävirallinen jalostustarkastus järjestettiin PBGV ja GBGV rotuisille koirille 22.8.2004 Espoossa Renaud Buchen johdolla. Kymmenen koiraa osallistui tarkastukseen, joista kaikki hyväksyttiin ulkomuotonsa ja luonteensa puolesta jalostukseen käytettäviksi.

8.1 Jalostustiedustelut
Jalostustoimikunta käsitteli vuoden aikana 0 jalostustiedustelua.

8.2 Rekisteröinnit
Toimintavuoden aikana rotuyhdistykseen kuuluvia rotuja rekisteröitiin seuraavasti(edellisen vuoden rekisteröintimäärät suluissa): BH 66(57), PBGV 63(98), GBGV 18(0), BFDB 46(53), BAN 1(2), BBDG 1(0), HVK 0(0), BVVK 7(8), saukkokoira 0(8), vihikoira 9(8). Yhteensä rotujärjestön rotujen rekisteröinnit 193(250).

8.3 Silmä-, lonkka-, ja polvitarkastukset
Ko. tarkastuksiin osallistuneiden koirien lausunnot tullaan saamaan vasta myöhemmin.

8.4 Ulkomaiset yhteydet
Yhdistys on pitänyt vuoden aikana yhteyksiä kasvattajiin ja muihin yhdistyksen edustamien rotujen asiantuntijoihin rotujen kotimaihin sekä pohjoismaiden edustajiin.

Yhdistys lähetti jalostustoimikunnan puheenjohtajan Ditte Studen ja koetoimikunnan puheenjohtajan Nina Raitasen Ranskaan 26.-28.11. Huestissa järjestettyyn ajokokeesaan. Tarkoituksena oli että he tutustuisivat ranskalaisiin ajosääntöihin ja toisivat ranskalaisista roduista tietoa. Nina Raitanen kirjoitti artikkelin vierailusta Bulletin nro 4.

9. Tottelevaisuus, agility ja luonnetestit

Ko. koemuotoihin osallistuneiden koirien lausunnot tullaan saamaan vasta myöhemmin.

10. Julkaisutoiminta

Yhdistys on julkaissut vuoden aikana neljä Basset Bulletin lehteä, joiden toimittajina olivat Nina Raitanen ja Taija Turkia sekä taitosta vastasi Jaana Repo. Lisäksi jäsenille on lähetetty yksi monistettu tiedote.

Yhdityksen internetsivuja on ylläpidetty osoitteessa www.suomenbassetkerho.com. Sivujen sisällöstä on vastannut hallitus ja päivityksestä on huolehtinut Titta Riiheläinen.

11. Yhdistyksen edustaminen

Yhdistystä on edustanut SKL-FKK:n valtuustossa Anu Ahlroos.

12. Talous

Yhdistys on jäsenmaksujen lisäksi rahoittanut toimintaansa mm. tarvikemyynnillä ja arpajaisilla. Tähän toimintaan on saatu jäseniltä lahjoituksia. Lisäksi useat jäsenet ovat lahjoittaneet yhdistykselle monistus- ja postituspalveluja. Hallituksen ja toimikuntien jäsenet ovat itse vastanneet kokouskuluistaan. Tilikauden voitto oli + 2035,71.

 
YHDISTYS
» Yhdistys
» Historia
» Säännöt
» Toimintaa
» Julkaisut
» Jäseneksi
» Putiikki
» Kennelnimen puoltoanomus
» MEJÄ-RM kokeen säännöt

TOIMIHENKILÖT
» Hallitus
» Jäsensihteeri
» Rahastonhoitaja
» Jalostustoimikunta
» Pentuvälittäjät
» Koetoimikunta
» Näyttelytoimikunta
» Julkaisutoimikunta
» Alueellinen toiminta
» Tarvikemyynti

 
     
© Suomen Bassetkerho - Finlands Bassetklubb r.y.