MEJÄ – ROTUMESTARUUSKOKEEN SÄÄNNÖT
Suomen Bassetkerho ry:n MEJÄ – rotumestaruuskokeen säännöt
(Hyväksytty kevätkokouksessa 20.3.2005)
1. Kokeen järjestäminen
1.1. Rotumestaruus – kokeessa noudatetaan voimassa olevia Kokeen järjestäminen MEJÄ –sääntöjä.
1.2. Kokeen järjestäjä valitsee kokeen ylituomarin ja hänelle varamiehen.
1.3. Kokeen järjestäjä anoo kokeen järjestämisluvan SKL - FKK:n voimassa olevien sääntöjen mukaan.
2. Talous
2.1. Kokeen tulo- ja menoarvio on pyrittävä tekemään siten, että tulot kattavat kaikki kokeesta aiheutuneet menot.
2.2. Kokeen järjestelyihin osallistuvien toimihenkilöiden työpanos on vapaaehtoista eikä siitä makseta palkkaa.
3. Kokeen ajankohta
3.1. Koe pyritään järjestämään elo-syyskuussa.
4. Koirien valitseminen kokeeseen
4.1. Rotumestaruuskokeeseen valitaan kuusi (6) koiraa.
4.2. Kokeeseen voivat osallistua kaikki Suomen Bassetkerho ry:n alaisuudessa toimivat rodut, jotka kilpailevat koemuodossa MEJÄ.
4.3. Kokeeseen osallistuvien koirien on kilpailtava voittajaluokassa.
4.4. Edellisen vuoden voittaja on etuoikeutettu osallistumaan kokeeseen. Se on kuitenkin ilmoittautumisvelvollinen, kuten muutkin koirat.
4.5. Kuuden (6) koiran valinta määräytyy seuraavasti (paitsi edellisen vuoden voittaja):
4.5.1. Kolmen parhaan tuloksen yhteenlaskettu pistemäärä ratkaisee. Tasatuloksen sattuessa ratkaisee paras yksittäisessä kokeessa saavutettu pistemäärä.
4.5.2. Tulosten on oltava voittajaluokan tuloksia. Jos koirien määrä ei täyty, otetaan huomioon koirat, jotka täyttyvät voittajaluokan vaatimukset. Tällöin ratkaisee paras yksittäisessä AVO- kokeessa saavutettu tulos.
4.5.3. Koetuloksista huomioidaan edellisen rotumestaruus- kokeen jälkeen saavutetut tulokset.
4.5.4. Ilmoittautuminen on tehtävä kirjallisesti viimeistään 14 päivää ennen koepäivää (postileima ratkaisee).
5. Rotumestaruus- arvo
5.1. Kokeen paras koira saa Rotumestaruusarvon (RM- vuosiluku).
6. Muutokset näihin sääntöihin
6.1. Näitä sääntöjä koskevat muutokset on tehtävä Suomen Bassetkerho ry:n hallitukselle. |
|
BASSETKERHON MEJÄKOE 14.8.2011 PURHO
AVO/VOI & RMJ-2011
Suomen Bassetkerho ry:n rotumestaruusjälkikoe järjestetään 14.8.2011 Miehikkälän Purhossa. Tuomarina toimii Esa Pekkarinen.
Kokeeseen otetaan edellisen vuoden rotumestari ja 5 koiraa VOI –luokan tulosten perusteella (SBK:n rotumestaruusjälkikokeen järjestämissäännöt); tulosten määräytymiskausi 26.7.2010 – 15.7.2011.
Kokeessa on myös toinen tuomari 6 koiralle (AVO- ja VOI –luokka). Tuomarina Aila Pekkarinen (kokeen ylituomari).
Ilmoittautumiset 15.7.2011 mennessä. Osanottomaksu 45€ maksetaan paikan varmistuttua.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Mari Tilles, Kurkiaiskuja 2 S 102, 00940 Helsinki,
p. 0400 998 597,
mari.tilles(at)kotikone.fi
Kokeen keskuspaikalla on mahdollisuus yöpyä yhteismajoituksessa omin varustein.
Aivan koepaikan lähistöllä on myös majoitusmahdollisuuksia:
Palvaanjärvi
Purho |