|
PENTUVÄLITTÄJÄ
Pekka Auvinen tel: 040 - 7018550
e-mail: pekka.auvinen storaenso.com
Koiran hankinta pitää olla koko perheen
yhteinen päätös. Muista, että koirastasi
tulee perheenjäsen ehkä yli kymmeneksi vuodeksi
- siksi päätös koiran hankinnasta tulee olla
tarkkaan harkittu. Tällä palstalla julkaistaan pentuvälityksessä
olevat pentueet, jotka täyttävät Suomen Bassetkerhon
voimassa olevat jalostusohjesäännöt
tai ovat saaneet poikkeusluvan jalostustoimikunnalta.
Etsiessäsi basset, vihi- tai saukkokoiran pentua ota
yhteyttä rotujärjestön pentuvälittäjiin.
Heiltä saat asiantuntevaa apua ja neuvoja. Katso myös
uutta kotia etsivät koirat.
Kun olet ostoaikeissa, muista:
- Kyseessä on ajaviin koiriin kuuluva rotu, jolle
suositellaan rodun omaista aktiviteettia (MEJÄ, AJO).
- Sovi tapaamisesta kasvattajan kanssa nähdäksesi
pennut ja niiden emän. Muista myös peruuttaa tulosi,
mikäli sinulle tulee este.
- Ilmoita kasvattajalle, haluatko käyttö-, näyttely-
tai kotikoiran.
- Muista ettei kasvattaja voi luvata 8-viikkoisesta luovutusikäisestä
pennusta muuta kuin, että se on sillä hetkellä
terve, lupaava pentu. Muista, ettei ns. takuupentuja ole
olemassa, sillä pennun kasvukautena voi mennä
niin paljon vikaan sinusta ja kasvattajasta riippumattomista
syistä. Jos haluat ehdottomasti näyttelykoiran,
voit tiedustella onko kasvattaja halukas pitämään
pennun siihen saakka kunnes sen hampaat ovat vaihtuneet
4-5 kuukauden iässä. Tämä on kuitenkin
harvoin mahdollista.
- Varmista, että pennut ovat reippaita, terveitä
ja hyväluonteisia.
- Pyydä saada nähdä myös pentueen emä
(jos mahdollista myös isä), jonka ulkomuoto ja
luonne antavat sinulle viitteitä siitä, millaisia
pennuista tulee aikuisina.
- Jos pennussa on ostohetkellä joku vika, jonka vuoksi
sitä ei voida palkita näyttelyissä, mutta
joka ei estä sitä olemasta mukava kotikoira, neuvottele
kasvattajan kanssa pennun ostamisesta alennettuun hintaan
( yleensä puoleen) hintaan. Muista jälkeenpäin,
että ostit kotikoiran, jota ei oltu tarkoitettukaan
näyttelykoiraksi tai jalostukseen.
- Tiedustele onko pentue eläinlääkärin
tarkastama ja terveeksi toteama.
- Varmista, että kauppaehdot laaditaan Suomen Kennelliiton
mallikaavaketta käyttäen.
- Pyydä kirjalliset ruokinta- ja hoito-ohjeet ja noudata
niitä.
- Tiedustele maksaako kasvattaja ensimmäisen vuoden
jäsenmaksusi Suomen Bassetkerhossa. Ellei liity itse
jäseneksi.
- Pidä yhteyttä kasvattajaan ja kerro pennun
edistymisestä. Neuvottele myös kasvattajan kanssa
esim. ennen näyttelyyn tai kokeeseen menoa.
|