Suomen Bassetkerho - Finlands Bassetklubb ry  
   Etusivu»   Yhdistys»   Jalostus»   Rodut»   Harrastus»   Keskustelu»   In English»   
   
HARRASTUSMUODOT

Basset,- vihi,- ja saukkokoirat ovat rotuna erinomaisia niin perhekoirana kuin myös käyttö- ja harrastekoirana.

Yleensä koira hankitaan aluksi vain mukavaksi perhekoiraksi. Tämä onkin rotujemme suurin "käyttötarkoitus". Mahdollisesti aktivoivan kasvattajan tai muiden harrastajien kautta löytyy sitten myöhemmin harjoitus- tai kilpailumuoto, johon halutaan erikoistua.

Varmaankin pienen populaationsa takia nämä rodut niin monen muun rodun tavoin, eivät ole jakautuneet ns. näyttely- ja metsästyslinjaisiin. Innokkaiden metsästysharrastajien koirat menestyvät näyttelyissä kuin myös näyttelyharrastajien kasvateista saadaan oikeissa käsissä erinomainen ajava koira.

Nämä koirarodut nauttivat erilaisista toiminnoista ja rotujen kanssa onkin kilpailtu menestyksellisesti myös monenlaisissa erilaisissa koemuodoissa kuten jäljestyskokeissa, ajokokeissa, agilitykokeissa ja vihikoirat hikijälkikokeessa. Toiminnan koirasi kanssa ei tarvitse olla aina näin määrätietoista tai päämäärähakuista, pienet rotuvietin mukaiset aktivointiharjoittelut ja riittävä liikunta takaavat onnellisen iloisen lemmikin perheeseen.

 
HARRASTUSMUODOT
» MEJÄ
» AJO
» Agility
» TOKO

 
     
© Suomen Bassetkerho - Finlands Bassetklubb r.y.