HISTORIA

Lyhytkarvaisen ranskalaisen bassetin määrätietoinen jalostus alkoi 1870- luvulla. Näennäisesti samaa alkuperää olevista basseteista Couteulx de Canteleu vakiinnutti tehokkaan, eturaajoiltaan suoran Artois- tyypin, kun taas Louis Lane kehitti paljon näyttävämmän, eturaajoiltaan käyrän Normand-tyypin. Vasta vuonna 1924 basset artésien normand hyväksyttiin sekä rodun että yhdistyksen nimeksi. Léon Verrier, joka 77 vuoden ikäisenä otti hoitaakseen yhdistyksen puheenjohtajuuden vuonna 1927, halusi voimistaa rodun normandialaista tyyppiä. Niin ikään vuodelta 1930 olevassa metsästyskoirien rotumääritelmäkirjassa, jossa kuvataan sekä basset d`artois että basset artésien normand, on jälkimmäistä koskeva maininta: ”Metsästäjäliiton hallitus on kirjannut päätöksen, että basset artésien normand on vain kehitysvaihe mentäessä kohti Normand- tyyppiä vailla jälkeäkään Artois- tyypistä”.

KÄYTTÖTARKOITUS

Basset artésien normand on pieni ajokoira. Rodun kotimaassa Ranskassa tämä on suosittu bassetrotu. Se ajaa haukkuen ja toimii yhtä hyvin yksin kuin ajueessakin. Kookas koira ei voi liikkua erittäin tiheässä kasvustossa, jonne puolestaan basset artésien normand lyhyiden raajojensa ansiosta pääsee tunkeutumaan ajaen liikkeelle siellä piileksivän riistan. Kotimaassaan sitä käytetään eniten ajamaan kania, mutta yhtä hyvin se voi ajaa niin jänistä kuin metsäkauristakin. Se jäljittää riistan ja ajaa sen liikkeelle erittäin tehokkaasti. Koira ei etene kovin nopeasti, kuitenkin äänekkäästi ja järjestelmällisesti.
Suomeen rotu tuli 1960-luvun lopussa. Niitä rekisteröidään vuosittain muutamia ja kaikkiaan kantamme on parinkymmenen yksilön luokkaa. Rotua on käytetty maassamme menestyksekkäästi niin jäniksenmetsätyksessä kuin myös jälkikoirana sekä sen on todettu soveltuvan myös seurakoiraksi.

YLEISVAIKUTELMA

Sanotaan, että siinä missä basset hound on basset rotujen jumbojet, sitä sirompi ja kevytrakenteisempi basset artésien normand on niiden concorde. Se on vankka, vahvarakenteinen ajava koira. Rodun tunnusmerkkejä ovat lyhyet, hieman käyrät raajat, pitkä matala ruumiinrakenne, rodun jaloa syntyperää ilmentävä kaunispiirteinen meislattu pää ja ohuet, pitkät korkkiruuvin tavoin kiertyvät korvat. Koiran karvapeite on ihomyötäistä, lyhyttä ja sileää. Väriltään se on joko kolmivärinen tai kaksivärinen valkokeltainen. Rodun säkäkorkeus on 30-36 cm.

LUONNE

Erittäin tarkkavainuinen ja sitkeä jäljestäjä, mahtavaääninen, ei liian kovavauhtinen, antaa isännälleen mahdollisuuden nauttia liikkumisesta. Luonteeltaan se on erittäin iloinen, ystävällinen ja lempeä.

TERVEYS

Kattavia päätelmiä rodun terveydestä on vaikea tehdä sen pienen populaation takia maassamme. Suomessa rotu on todellakin ollut 1960-luvulta lähtien ja tähän mennessä koirat ovat olleet erittäin terveitä. Keski-ikänä voidaan pitää 9-10 vuotta ja monet Suomessa olevista koirista ovat eläneet terveen elämän aina 15 ikävuoteen asti.

HOITO

Säännöllinen harjaus on riittävä kotikoiran turkin hoidoksi. Sen kynnet, hampaat ja korvat vaativat samanlaista huolenpitoa kuin basset houndin osalta on kerrottu aijemmin. Täytyy myös muistaa, että se on alunperin metsästyskoira, joten se vaatii päivittäistä liikuntaa ja toimintaa. Voimakkaat metsästysvietit tekevät koiran irtipitämisen vaikeaksi.