Sanna Lohenoja
(Kirjoittaja opiskelee neljättä vuotta kotieläinten ravitsemustiedettä Helsingin Yliopistossa.)

"Artikkeli julkaistu Basset Bulletiinissa 3/2001"

Yleistä koiran ravitsemuksesta

Koira on sudesta kehittynyt kotieläin, siis perimmältään peto. Se pystyy kuitenkin lihan lisäksi käyttämään hyväkseen kasvikunnan tuotteita jossakin mittakaavassa, vaikkakin liha ja eläinrasva ovat luonnonvaraisen suden tärkeimmät ravintoaineet. Usein ihmiset miettivät koiran ruokintaa samoista lähtökohdista kun omaansa, mutta koiran ja ihmisen ravitsemusfysiologiassa on joitakin ratkaisevia eroavaisuuksia joiden vuoksi koiran ruokintaan ei voi täysin soveltaa samoja oppeja kuin ihmisen ravitsemukseen.

Koiran ruuansulatuselimistö on useisiin muihin eläimiin (myös ihmiseen) verrattuna suhteellisen lyhyt. Näin ollen se ei pysty hyväksikäyttämään hitaasti sulavia ravintoaineita, kuten kuituja tai joitakin hitaasti sulavia hiilihydraatteja. Sen sijaan rasvaa koira käyttää erittäin tehokkaasti, ja päinvastoin kuin ihmiselle, koiralle eläinrasva on terveellistä ja tärkeä energianlähde. Koiralle ei siis voi tulla "korkeaa kolesterolia"! Toinen tärkeä ravintoaine koiralle on proteiini, jonka tulisi ainakin suurimmaksi osaksi olla eläinperäistä, siis lihaa, kalaa, kananmunaa jne. Kasvikunnastakin koira saa proteiinia, mutta tämä proteiini on koiran kannalta heikkolaatuisempaa, se ei siis pysty käyttämään sitä yhtä tehokkaasti hyväkseen kuin eläinperäistä proteiinia.

Raaka eläinperäinen proteiini on terveellistä koiralle myös sen sisältämien entsyymien vuoksi. Entsyymit ovat erikoisia, suurikokoisia proteiineja, joilla on jokaisella oma "tehtävänsä" elimistössä. Proteiiniluonteensa vuoksi entsyymit tuhoutuvat kuumennettaessa. Voitaisiin siis sanoa, että jos ihmisen terveysruokaa ovat raa'at vihannekset ja salaatit, koiran terveysruokaa sen sijaan on raaka liha ja rasva. Hiilihydraatteja koira ei periaatteessa tarvitse ollenkaan (kantavia/imettäviä narttuja lukuun ottamatta), mutta käytännön ruokinnassa ne ovat kuitenkin kypsennettyinä osoittautuneet hyviksi energianlähteiksi koirille.

Rasvat

Rasvoista puhuttaessa tarkoitetaan useimmiten triglyseridejä, jotka pääsiassa muodostavat elimistön rasvavarastot. Ne koostuvat glyserolista ja rasvahapoista, ja rasvojen tyyppi määräytyy sen mukaan, millaisia rasvahappoja se sisältää. Rasvahapot voivat olla pitkä- tai lyhytketjuisia, tyydyttyneitä tai tyydyttymättömiä (tyydyttyneen rasvahapon hiiliketjussa on ainoastaan yksinkertaisia sidoksia hiiliatomien välillä, kun taas tyydyttymättömässä on myös 2- ja 3-sidoksia). Eläinrasva koostuu yleensä suurimmaksi osaksi tyydyttyneistä rasvahapoista, kun taas kasviöljy koostuu 80-90-prosenttisesti tyydyttymättömistä rasvahapoista. Välttämättömiksi rasvahapoiksi kutsutaan sellaisia, joita elimistö ei pysty valmistamaan, vaan ne on saatava ravinnosta. Koiralle ainoa välttämätön rasvahappo on linolihappo, koska se pystyy siitä valmistamaan muut tarvitsemansa välttämättömät rasvahapot (arakidoni- ja alfalinoleenihapot). Linolihappoa tulisi yleisten suositusten (NRC, AAFCO) mukaan olla vähintään 1% dieetin kuiva-aineesta, kokonaisrasvapitoisuuden ollessa 5%. Normaaliaktiivisille koirille ravinnon rasvapitoisuudeksi suositellaan 5-13 %, aktiivisilla sekä imettävillä ja tiineillä koirilla rasvapitoisuuden tulisi olla yli 20%.

Rasvoilla on monia tärkeitä tehtäviä koiran elimistössä. Paitsi energianlähteenä, ne toimivat rakennusaineena esim. hermokudoksessa ja solukalvoissa, erilaisten aineiden (esim. rasvaliukoisten vitamiinien) kuljettajina ja varastoijina, sekä useiden hormonien ja hormoninkaltaisten aineiden esiasteena (esim. steroidihormonit, prostaglandiinit, leukotrieenit ja tromboksaanit). Nämä aineet ovat keskeisiä vaikuttajia eräissä elimistön tärkeissä toiminnoissa, kuten verenpaineen säätely, vatsahappojen erittyminen, ruumiinlämmön säätely, veren hyytymismekanismien säätely sekä tulehdusten kontrollointi. Kolesteroli, yhdessä eräiden muiden lipidien kanssa, muodostaa suojaavan kerroksen iholle. Rasvojen puutteesta dieetissä seuraakin mm. iho- ja turkkiongelmia (infektioita, turkin kiilto häipyy, karva ohenee, kuivuu jne). Niin sanottujen omega-rasvahappojen (omega-3- ja omega-6- rasvahapot) on havaittu edistävän ihon terveyttä, joten näitä lisätäänkin nykyään yleisesti teollisiin koiranruokiin. Rasva parantaa myös ruuan maittavuutta. On kuitenkin huomattava, että korkean rasvapitoisuuden omaavassa ruuassa on oltava myös korkeammat proteiini-, kivennäis- ja vitamiinipitoisuudet.

Proteiinit

Proteiini eli valkuaisaine koostuu pienemmistä alayksiköistä, aminohapoista. Koiran proteiinintarve onkin nimenomaan sopivien aminohappojen tarvetta, ja ravinnon proteiinipitoisuuden lisäksi tulisi tietää sen sisältämän proteiinin ns. biologinen arvo, eli kuinka hyvin kyseisen proteiinin aminohappokoostumus vastaa koiran aminohappotarvetta. Tunnettuja aminohappoja on olemassa n.20, näistä koiralle välttämättömiä (koiran elimistö ei pysty itse valmistamaan) on 10 kpl. Välttämättömiä aminohappoja ovat mm. lysiini, metioniini ja tryptofaani. Eläinperäinen proteiini (liha, kana, kala, kanamuna jne.) on aminohapposuhteiltaan parempaa kuin kasviperäinen, mutta niissäkin voi olla suurta vaihtelua. Tehdasvalmisteisissa koiranruuissa proteiininlähteenä on usein sivutuotteita (esim. siipikarja voi pitää sisällään lihan lisäksi vaikkapa päitä, höyheniä ja nahkaa), jolloin proteiinin biologinen arvo ei ole niin korkea kuin pelkän lihan. Kasvipohjaisista ravintoaineista mm. maissigluteiini on kohtalainen proteiininlähde, samoin soija. Soijan proteiinipitoisuus on kohtalaisen korkea ja proteiini biologiselta arvoltaan hyvää, mutta toisaalta soijassa on fytatteeja ja metabolia-inhibiittoreita, jotka heikentävät ravintoaineiden sulavuutta ja imeytymistä.

Koira tarvitsee proteiinia elimistönsä eri kudosten "rakennusaineeksi" (lihakset, elimet, sidekudos, karvapeite jne.) sekä aineenvaihdunnan ja erilaisten aineenvaihduntaprosessien säätelytehtäviin. Sanomattakin on selvää, että varsinkin nuorelle kasvavalle koiralle sekä proteiinin määrä että laatu ovat erikoisen tärkeitä. Myös aktiivisen, työtä tekevän koiran proteiinitarve saattaa olla vilkkaamman kudosten uudistumistarpeen vuoksi suurempi, kuin normaalin "lenkkikaverin". Ylimääräinen proteiini varastoidaan elimistössä rasvana, ts. koira lihoo. Proteiinin muuntosuhde energiaksi on kuitenkin melko huono, joten sen käyttämistä energianlähteenä koiralle ei suositella. Ravinnon liiallinen proteiini rasittaa myös elimistöä, etenkin munuaisia. Koiran ravinnon proteiinipitoisuuden tulisi olla vähintään 18% aikuisella, 22% kasvavilla koirilla ja kantavilla/imettävillä nartuilla, mutta on muistettava huomioida myös proteiinin biologinen laatu, eli mistä se on lähtöisin (eläinperäinen parempaa laadultaan kuin kasviperäinen). Jos ruuan energiaväkevyys on suuri, on myös proteiinipitoisuutta kasvatettava. Ikääntyvillä koirilla on munuaisten vähentyneen toiminnan vuoksi pidettävä huolta siitä, että ravinnosta saatava proteiini olisi mahdollisimman korkealaatuista ja hyvin sulavaa.

Hiilihydraatit

Hiilihydraatit, kuten proteiinitkin, muodostuvat pienemmistä "alayksiköistä", eli mono- ja disakkarideista. Ne ovat pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta peräisin kasvikunnasta, siis esim. viljasta tai kasviksista. Yleensä hiilihydraateista puhuttaessa tarkoitetaan tärkkelystä ja kuitua. Periaatteessa koira tulisi toimeen ilmankin hiilihydraatteja (kantavaa ja imettävää narttua lukuun ottamatta), mutta pystyy kuitenkin niitä käyttämään ravinnossaan hyväkseen tietyissä rajoissa, ja niitä käytetäänkin yleisesti koiran ravinnossa edullisuutensa vuoksi. Hiilihydraattien tulee olla hyvin kypsennettyjä, jotta koira pystyisi niitä sulattamaan. Koiralle sopivia hiilihydraattilähteitä ovat mm. riisi, maissi, ohra, tattari, hirssi, peruna ja porkkana. Viime aikoina on Suomessa tutkittu "uutena" viljaraaka-aineena kauraa ja sen soveltuvuutta koiran ravitsemukseen. Kuoritun kauran on alustavissa sulavuus- ja ruokintakokeissa havaittu sopivan hyvin koiralle ja olevan sulavuudeltaan parempaa kuin esim. maissi tai vehnä.

Kuidut voidaan jakaa liukenemattomiin (esim. selluloosa) ja liukeneviin (esim. pektiini) ravintokuituihin. Viimeksi mainituista koiran paksusuolen bakteerit pystyvät muodostamaan hyödyllisiä lyhytketjuisia rasvahappoja. Sulamaton kuitu on pieninä määrinä tarpeellista suoliston toiminnan ja ulosteiden koostumuksen ylläpitäjänä. Ruuan korkeasta kuitupitoisuudesta ei kuitenkaan ole koiralle hyötyä, kuten ihmiselle, vaan pikemminkin päinvastoin. Runsas kuitumäärä heikentää ravintoaineiden imeytymistä ja huonontaa maittavuutta.

Mineraalit

Mineraalit jaetaan yleensä kivennäis- ja hivenaineisiin. Ensin mainittuja mitataan yleensä grammoissa/kg tai vrk, jälkimmäisiä milligrammoissa. Koiran ravitsemuksessa tärkeimmät kivennäsaineet ovat kalsium ja fosfori. Nämä kaksi ovat ravitsemuksellisesti läheisessä vuorovakutussuhteessa toisiinsa, ja niinpä ne aina esiintyvät yhdessä ravitsemuskeskusteluissa. Kalsium ja fosfori ovat luuston ja hampaiden tärkeimmät rakennusaineet, ja ottavat osaa myös useisiin tärkeisiin fysiolgisiin ja metabolisiin rektioihin, kuten veren hyytyminen, hermoimpulssien kulku, elimistön energian varastointi solutasolla sekä perimän säätely (DNA ja RNA). Koiran ravinnon kalsium-fosforisuhteen tulisi olla n.1,2-1,4:1, toisin sanoen jokaista fosforigrammaa kohti pitäisi ravinnossa olla 1,2-1,4 g kalsiumia. Liha ja kala ovat fosforipitoisia ruoka-aineita, joten näiden runsas käyttö ruuassa ilman kalsiumlisää vääristää niiden suhdetta. Aikuisen koiran elimistö pystyy itse säätelemään kalsiumin (kuten muidenkin kivennäisaineiden) imeytymistä, joka voi vaihdella jopa 0-90%. Runsas kalsium ravinnossa alentaa sen imeytymistä, niukka taas tehostaa. Koiranpennulla tämä mekanismi ei tosin aivan näin tehokkaasti toimi, joten pennun ruokinnassa mineraalisuhteisiin on erityisesti kiinnitettävä huomiota. Myös ruuan korkea rasvapitoisuus alentaa kivennäisaineiden imeytymistä, ja aktiivisten koirien korkea-energisissä ruuissa onkin syytä olla hiukan korkeammat kivennäisainepitoisuudet kuin normaaliruuissa. D-vitamiini puolestaan edistää kalsiumin hyväksikäyttöä ravinnosta.

Muita tärkeitä kivennäisaineita koiran ruokinnassa ovat magnesium (välttämätön normaalille lihas- ja hermokudostoiminnalle sekä entsyymireaktioille), kalium (hermoimpulssien kulku ja nestetasapinon säätely) sekä natrium ja kloori (myös nestetasapinon säätely). Aikuisella, terveellä koiralla kivennäisaineiden puutokset tai ylimäärät ovat suhteellisen harvinaisia, koska sen elimistö pystyy hyvin sopeutumaan sekä liialliseen että niukkaan saantiin.

Hivenaineista tärkeitä koiralle ovat mm. rauta (hapen kuljetus elimistössä, hemientsyymien osa), kupari (tarvitaan raudan imeytymiseen ja kuljetukseen sekä hemoglobiinin muodostumiseen), sinkki (tärkeä hiilihydraattien, rasvan ja proteiinien metabolialle, immunologiselle toiminnalle sekä karvapeitteen ja ihon kunnolle) ja seleeni (tärkeä elimistön antioksidantti, suojaa myös raskasmetallien myrkyllisiltä vaikutuksilta ja on arveltu jopa ehkäisevän syöpää). Monien kyseisten hivenaineiden välillä on monimutkaisia vuorovaikutuksia, joissa ne edistävät tai ehkäisevät toistensa imeytymistä ja toimintaa.

Vitamiinit

Vitamiinit voidaan jaotella vesi- ja rasvaliukoisiin. Ensin mainitut kulkeutuvat ruuan ja elimistön nesteiden mukana ja ylimäärät eritetään mm. virtsan mukana pois. Vesiliukoisiin vitamiineihin luetaan B-ryhmän vitamiinit ja C-vitamiini. Rasvaliukoiset vitamiinit puolestaan saadaan ruuan rasvan mukana ja ne varastoidaan elimistön rasvakudoksiin. Näihin kuuluvat A-, D-, E- ja K-vitamiinit.

Vesiliukoisista vitamiineista koiralle tärkeimpinä pidetään B-ryhmän vitamiineja. C-vitamiinia koira ei periaatteessa tarvitse ravinnossa, koska sen elimistö kykenee itse valmistamaan tarvittavan määrän C-vitamiinia. C-vitamiinin on joissakin yhteyksissä otaksuttu mm. ehkäisevän luuston kasvuhäiriöitä koirilla, mutta eläinkokeissa ei tälle väitteelle ole löydetty tukea.
B-vitamiiniryhmään kuuluvat mm. tiamiini, niasiini ja biotiini. Lähes kaikkien B-ryhmän vitamiinien toiminta liittyy elimistön ravintoaineiden hyväksikäyttöprosesseihin, joissa ne toimivat koentsyymeinä. Ne ovat myös tärkeitä ihon, limakalvojen ja hermokudoksen terveydelle. Ruuan proteiinitason noustessa korkeaksi nousee myös B-vitamiinien tarve. Myös kuumennus tuhoaa B-vitamiineja.

A-vitamiini on tärkeä mm. näkökyvylle, ihon terveydelle sekä luiden ja hampaiden kasvulle. Sekä puutos että ylimäärä ruuassa on haitallista, koska A-vitamiini varastoituu elimistöön (maksaan). Koira kykenee tuottamaan elimistönsä tarpeisiin A-vitamiinia myös sen esiasteista (esim. porkkanan sisältämästä beeta-karoteenista).
D-vitamiini on välttämätön normaalin kalsium- ja fosforimetabolian ja näiden aineiden tasapainon ylläpitoon. Varsinkin kasvavalle koiralle se on välttämätön aine luun normaalin muodostuksen takaamiseksi. Kuitenkin myös yliannostus on pahasta, aivan kuten A-vitamiininkin kohdalla.
E-vitamiini on tärkeä elimistön antioksidantti, joka suojaa solukalvoja vioittumiselta ja rasvoja hapettumiselta. Sen tarve riippuukin tyydyttymättömien rasvahappojen määrästä ruuassa, sekä myös seleenin määrästä, koska nämä kaksi pystyvät osittain korvaamaan toisiaan. E-vitamiinia käytetään monissa teollisissa koiranruuissa suojaamaan ruuan rasvoja varastoinnin aikana, ja E-vitamiinia tuhoutuu tässä prosessissa. Tämä tulee ottaa huomioon, jos syötetään pitkään varastoitua ruokaa. E-vitamiinin puutos on koirilla varsin harvinaista, sitä saattaa kuitenkin esiintyä huonosti valmistettujen ja säilytettyjen ruokien yhteydessä, etenkin jos näissä on paljon monityydyttymättömiä rasvoja.
K-vitamiinia koira saa omien suolistobakteeriensa valmistamana, joten sitä ei tarvita ravinnossa. Puutos on koirilla erittäin harvinaista.

Yleisesti ottaen suojaravinteista (kivennäis- ja hivenaineet sekä vitamiinit) voisi todeta, että teollisella ruualla ja/tai tasapainoisella kotiruualla ruokituilla, aikuisilla, normaaliaktiivisilla koirilla puutokset lienevät erittäin harvinaisia. Lisäksi koirat ovat melko sopeutuvaisia lyhytaikaisille puutteille tai ylimäärille, päivittäin ei siis tarvitse saada kaikkea. Toki pitkäaikaiset puutokset ja ylimäärät aiheuttavat vaikutuksia elimistössä. Lähinnä tulee kiinnittää huomiota kasvavien, raskasta työtä tekevien tai hyvin yksipuolisesti ruokittujen koirien suojaravinteiden saantiin.

Lähteet:
Canine and Feline Nutrition (Case, Carey, Hirakawa)
The Waltham book of Companion Animal Nutrition (ed. I. Burger)
Koiran ruokinta (Merja Helleman)
Omia luentomuistiinpanoja