Tämä kirjoitus on lainattu Saksanseisoja-lehdestä (4/2000) ja sen on kirjoittanut Saija Suomaa.

"Artikkeli julkaistu Basset Bulletinissa 2/2000"

Kahdelta suomalaiselta pitkäkarvaiselta saksanseisojalta löytynyt hitaasti leviävä harmaakaihi oli esillä vuosikokouksessa Porissa. Muutaman vuoden tiedossa ollut asia tuli kokousta varten pengottua perin pohjin, joten lupasin laittaa saman paperille kaikkien nähtäväksi, kyseessä kun tuntuu olevan kaikilla saksanseisojaroduilla esiintyvä sairaus. Eläinlääkinnällisiä opuksia penkoessa tuli kaiken kaikkiaan sellainen olo, että huh, huh, terveitähän meidän rotumme vielä ovat! Nurkan takan väijyy jos jonkinlaista kammotusta ja on rotuja, joilla yksin perinnöllisistä silmäsairauksista on kirjoitettu kymmenkunta sivua.

Perinnöllinen harmaakaihi - mikä se on?

Perinnöllinen harmaakaihi ilmaistaan silmätarkastus lausunnossa lyhennyksenä HC (= hereditary cataracta) . Tämä yksinkertainen lyhenne kattaa itse asiassa laajan kirjon eri tavoin periytyviä silmäsairauksia, jotka ilmenevät eri muotoisina ja laajuisina samentumina mykiössä. Jotkin harmaakaihin muodot leviävät nopeasti peittämään koko mykiön, jolloin seurauksena on sokeutuminen. Toiset muodot taas leviävät äärimmäisen hitaasti tai saattavat pysyä koko koiran eliniän muuttumattomina. Kaikeksi onneksi saksanseisojilta löydetty harmaakaihi on tätä jälkimmäistä tyyppiä.
Saksanseisojilta löydetty kaihi ilmenee kolmiomuotoisena samentumana mykiön takaosan tuntumassa. Taudin periytymistapaa ei saksanseisojilla tunneta. Suomessa löydetyt tapaukset ovat eri maista tuoduilla tuontikoirilla, jotka eivät ole sukua keskenään. Kyseisten koirien vanhemmista tai sisaruksista ei ole tutkimustietoa. Vastaavanlaista kaihin muotoa on tavattu kultaiselta noutajalta, jolla sairauden periytymistäkin on kartoitettu varsin pitkälle. Kultaisen noutajan osalta tiedetään, että sairaita jälkeläisiä on syntynyt täysin terveille vanhemmillekin. Sairaus on yleensä ilmennyt jo 6-18 kuukauden ikäisillä koirilla, mutta on tapauksia, joissa jo jalostukseen käytetyiltä koiralta on löydetty tällainen harmaakaihi vasta 6-7-vuotiaana. Kultaisen noutajan osalta on myös havaittu, että jos molemmat vanhemmat ovat terveitä tai ainoastaan toinen on taudin kantaja, ilmenee sairaus jälkeläisillä aina samanlaisena, kolmiomaisena, hitaasti tai ei ollenkaan leviävänä samentumana mykiössä. Tutkijat eivät ole täysin samaa mieltä taudin periytymistavasta kultaisella noutajalla, mutta kyseessä on ilmeisesti epätäydellisesti ilmenevä vallitsevasti periytyvä ominaisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että periaatteessa riittää, kun sairausgeeni tulee toiselta vanhemmalta, jotta sairaus tulee esiin, mutta käytännössä sairaus ei aina ilmene.

Mitä vaikutusta taudista on käyttökoiralle?

On vaikea vastata tyhjentävästi kysymykseen hitaasti leviävän tai leviämättömän harmaakaihin merkityksestä koiralle. Suomessa tavatut tapaukset ovat koirilla, jotka ovat syntyneet vuonna 1995, eli ovat jo nuoruusikänsä ohittaneet. Sairasta koiraa ei päällisin puolin tai käyttäytymisen perusteella pysty terveestä koirasta erottamaan. Toinen korista on ongelmitta täysipainoisessa metsästyskäytössä, toinen satunnaisesti, mutta ongelmitta metsästyskäytössä. Toinen korista on tarkastettu kaksi kertaa, toinen useita kertoja, samentumat eivät ole levinneet.

Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan silmäsairauksien erikoiseläinlääkäri Bertel Komonen totesi koiran aistimaailman olevan hyvin erilainen kuin esim. ihmisen. Jos näkökykyä kuvattaisiin suhteellisella asteikolla, jossa ihmisen näkökyky olisi 35, olisi kanahaukan näkökyky vastaavalla asteikolla 110 ja koiran 7! Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että saisimme väheksyä näköaistin merkitystä koiralle. Mutta näköaistin merkitys suhteessa esim. haju- ja kuuloaistiin on koiralla aivan toisenlainen kuin meillä ihmisillä.

Miten laajasti harmaakaihi esiintyy rodussamme?

Suomessa on tehty virallinen silmätarkastus 10 pitkäkarvaiselle saksanseisojalle, yhdelle koiralle kaksi kertaa. Näissä tarkastuksissa on löytynyt yksi hitaasti leviävän tai leviämättömän harmaakaihin tapaus. Lisäksi pätevän eläinlääkärin suorittamissa epävirallisissa tarkastuksissa käytetyltä koiralta on löydetty sama sairaus. Taudin yleisyydestä pitkäkarvaisen saksanseisojan kannassa ei ole tietoa. Koiria ei tarkastuteta rutiininomaisesti rodun kotimaassa. Tautitapauksista ei ole tietoa myöskään muista maista, joissa rotua esiintyy.
USA:ssa on löydetty aivan samalla tavoin ilmenevää hitaasti leviävää tai leviämätöntä harmaakaihia lyhytkarvaiselta saksanseisojalta ja myös muutama tapaus karkeakarvaiselta saksanseisojalta. Näiden rotujen osalta ei ilmeisemmin ole tutkimustietoa muista maista, ei myöskään Suomesta.

Miten harmaakaihin suhteen tulisi toimia?

Kun tieto ensimmäisestä tautitapauksesta Suomessa tuli ja vaikka uusintatarkastuksesta ilmeni taudin luonne, oli mielipiteeni tällaisten tapausten ehdoton jalostuksesta karsiminen. Ihmettelin ja vastustin tarkastaneen eläinlääkärin, Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan silmäsairauksien erikoislääkärin Jorma Jussilan mielipidettä. Jussila oli sitä mieltä, että muuten hyvän koiran jalostuskäytölle ei olisi estettä kunhan toinen osapuoli olisi terve. Täysin tästä tietämättä toisen tautitapauksen tarkastanut eläinlääkäri Kai Skutnabb kommentoi tapausta samalla tavalla.

Muutaman vuoden asiaa kypsyteltyäni ja paljon asiaan liittyvää materiaalia pengottuani alan ymmärtää kokeneiden eläinlääkäreiden mielipidettä. Täydellistä terveyttä emme voi missään yksittäisessä rodussa saavuttaa. Mitä tiukemman seulan läpi karsimme jalostukseen hyväksyttävät koirat, sitä pienempi osa koirakannastamme pääsee siirtämään geeninsä seuraavalle sukupolvelle. Karsinnan tiukentaminen johtaa siis auttamatta geenipohjan kaventumiseen. Tällä tiellä joudumme hyvin äkkiä ojasta allikkoon: jos pyrimme karsimaan pois aivan kaikki pienetkin virheet, edesautamme samalla tahtomattamme sitä, että nurkan takana väijyvistä vakavista terveysongelmista joku tai jotkin putkahtavat esiin roduissamme geenipohjan kaventumisen seurauksena.

On aiheellista esittää kysymys sitä, mitkä karsintakriteerit ovat rotujemme kannalta oleellisimpia. Itselläni on lyhytikäinen kokemus koiramaailmasta, mutta konkarit ovat todenneet, että luonne ja käyttöominaisuudet ovat kaikista vaikeimmin jalostettavat ominaisuudet ja näiden suhteen jalostuskoirille asetetuista vaatimuksista ei tule tinkiä. Tätä periaatetta noudattelevat Saksanseisojakerhon jalostusrekisteri vaatimukset. Lisäksi tuntuu oikeutetulta karsia jalostuksesta pois koirat, jotka sairastavat sellaisia perinnöllisiä sairauksia, joilla tiedetään olevan todellakin koiriaan itseään ja niiden käyttöä haittaavia vaikutuksia.
Yhtenä kulmakivenä sairauksien leviämisen estämisessä on rodun jalostuspohjan riittävä laajuus. Tässä suhteessa suomalainen pitkäkarvaisen saksanseisojan kanta ei ole nykyisellään lähimainakaan riittävä. Lisäksi nykyiset suomalaiset koirat ovat pahasti sukua keskenään. Olemme siis riippuvaisia ulkomaisista jalostuskoirista riittävän jalostuspohjan turvaamisessa. Ulkomaisilla jalostuskoirilla ei silmätarkastuslausuntoa ole.

Viisasten kiveä ei tietääkseni vielä ole keksitty, mutta kokeneempien ja viisaampien neuvoja on yleensä kannattanut kuunnella. Hitaasti leviävän tai leviämättömän harmaakaihin suhteen suomalaiset kokeneet eläinlääkärit ja koirien perinnöllisiin sairauksiin perehtyneet asiantuntijat tuntuvat olevan varsin samoilla linjoilla. Kyseessä on kuitenkin pieni virhe, joka ei koiraa todennäköisesti häiritse lainkaan. Älkäämme siis ampuko kärpäsiä tykillä, kuten Raija Tammelin asian vuosikokouksessa muotoili. Tykillä ampumista olisi ollut silmätarkastusten liittäminen PEVISA-ohjelmaan, mitä ei vuosikokouksessa kannatettu.