Suomen Bassetkerho - Finlands Bassetklubb ry  
   Etusivu»   Yhdistys»   Jalostus»   Rodut»   Harrastus»   Keskustelu»   In English»   
   
KOIRIEN HAMMASHOIDOSTA

Juha Jokinen, Lahden Eläinlääkäriasema 03-7536363

"Artikkeli julkaistu Basset Bulletiinissa 1/2000"

Lahden Eläinlääkäriasemalla omaksutun mallin mukaan koirien hammashoidosta vastaa hoitava eläinlääkäri, joka tutkittuaan koiran ja todettuaan korjaavan hammashoidon tarvetta voi ohjata hammaspotilaan klinikalla työskentelevän hammaslääkärin hoitoon.

Hammashoitokäynti hoidetaan eläinlääkärin ja hammaslääkärin yhteistyönä. Tämä onkin välttämätöntä jo siitä syystä, että useimmat hampaistoon kohdistuvat hoitotoimenpiteet joudutaan tekemään yleisanestesiassa eli nukutetulle koiralle. Eläinlääkäri hoitaa potilaan narkotisoinnin ja narkoosin valvonnan.
Ihmisen ja koiran hampaisto tai laajemmin ajatellen purentaelin eroavat toisistaan selvimmin paitsi leukojen myös hampaiden muodon ja eri hammasryhmiin kuuluvien hampaiden lukumäärän perusteella. Sen sijaan selvä yhtäläisyys voidaan havaita koiran ja ihmisen hampaiston ja leukojen rakenteessa ja näin ollen myös hampaistossa mahdollisesti ilmenevissä ongelmissa.
Edellä sanottuihin seikkoihin perustuen voi hammaslääkäri käyttää hänelle tuttuja ja hyväksi havaitsemiaan hoitomuotoja ja tarveaineita hyödyksi myös koiran hampaiston hoitamisessa. Varsinkin koiran hampaiston korjaavassa hoidossa tulee ottaa huomioon ihmisen ja koiran hampaiston osittain erilainen käyttötarkoitus - suuret purentavoimat ja hampaiston aktiivinen käyttö tarttumiseen ja ainakin jossain lajin kehityksen aikaisemmassa vaiheessa puolustautumis- tai hyökkäyskeinona.

TAVALLISIA HAMPAISTO-ONGELMIA:

Hammasmurtumat
Murtumapotilaat ovat suurin ryhmä hammaspotilaittemme joukossa. Eniten murtumia havaitaan koirien kulmahampaissa ja etuhampaissa sekä yläleuan viimeisessä välihampaassa. Murtumien yleisyys etualueen hampaistossa viittaa hammasmurtumien aiheutumiseen ulkoisista syistä useimmiten tapaturmaisesti ehkä rajujen leikkien tai muun kamppailun yhteydessä.
Hammasmurtumat voidaan jakaa lähes harmittomista hampaan kiilteen murtumista aina vaikeisiin hammasjuuren murtumiin asti. Hoidon ja hampaan ennusteen kannalta on ratkaisevaa se miten paljon hammaskudosta on menetetty ja ennen kaikkea se, onko murtuma johtanut hampaan ytimen eli hermokanavan paljastumiseen. Murtunut hammas, jonka hermokanava on paljaana on varsinkin ensivaiheessa kovin kipuherkkä ja lisäksi avoyhteys ydinkanavaan mahdollistaa taudinaiheuttajien pääsyn hammasta ympäröivään leukaluuhun ja voi johtaa leukaluun tulehdukseen ja paikalliseen turvotukseen.
Pienet hampaan pinnan kiille- ja dentiinikerroksen vauriot eivät vaadi ainakaan välitöntä hoitoa. Haluttaessa ne voidaan hioen tasoittaa, menetettyä hammaskudosta on harvoin aiheellista korvata. Hankalampi tilanne on kyseessä silloin kun hammasmurtuma on aiheuttanut hampaan ydinkanavan paljastumisen, hammaskudosta on usein menetetty suurempi määrä ja ainakin tuoreessa murtumassa voidaan havaita verenvuotoa hampaan ytimestä. Hampaan säilyttämiseksi ja mahdollisesti myöhemmin kehittyvän leukaluun tulehtumisen estämiseksi on tällaiselle hampaalle syytä tehdä juurenhoito.
Juurenhoidossa hampaan ydinkanavasta puhdistetaan tarkoin kaikki pehmytkudos pois, kanava desinfioidaan ja täytetään sopivalle juurentäytemateriaalilla. Lopuksi hammas suljetaan tiiviisti paikkamateriaalilla. Juurenhoidon onnistumisen edellytykset ovat parhaat silloin kun hoitoon voidaan ryhtyä pian hampaan vahingoittumisen jälkeen. Menetettyä hampaan alkuperäistä muotoa ei paikkausmateriaalilla suurten purentavoimien takia useinkaan pystytä palauttamaan. Hammasproteettisen valetun kruunun valmistamista voidaan harkita esimerkiksi katkenneen kulmahampaan korjaamiseksi alkuperäisen muotoiseksi silloin kun se hampaiston toiminnan kannalta on tärkeää.
Hammasjuuren murtuma vaatii useimmiten vaurioituneen hampaan poistamisen. Vaurio voidaan tavallisesti havaita hampaan liikkumisesta ja varmistaa röntgenkuvauksen avulla.

Ientulehduksen aiheuttamat ongelmat
Hampaiden vieruskudosten tulehdus on koiran yleisin suusairaus. Tavallisesti se on vaikeampiasteinen pienikokoisilla koiraroduilla. Tyypillistä tulehtuneessa suussa on runsas hammaskiven muodostuminen, ikenien turvotus ja vetäytyminen hampaan kaulalta. Pidemmälle edenneessä tulehduksessa tulevat kuvaan syvät ientaskut ja hampaan lisääntynyt liikkuvuus luukiinnityksen menettämisen myötä. Jatkuva tulehdus hampaan vieruskudoksissa on paitsi suuhygieniaongelma, johon liittyy pahan hajuinen hengitys myös mahdollinen yleisterveydellinen riski bakteerien joutuessa verenkiertoon. Tulehduksen kehittymiseen vaikuttavat paitsi suun bakteerikanta myös syljen ominaisuudet ja puolustusmekanismit sekä ravinto, jota koira saa.
Ientulehduksen hoidossa on tärkeätä muodostuneen hammaskiven poistaminen ja uuden hammaskiven muodostumisen estäminen. On esitetty, että koiratkin tulisi pennusta lähtien totuttaa säännölliseen hampaiden harjaukseen. Harjaamalla hampaat päivittäin voidaan hammaskiven muodostumista ehkäistä ja on todennäköistä, että näin hoidettua koiraa ei tarvitsisi nukuttaa hammashoitoa ja hammaskiven poistamista varten niin usein kuin muuten olisi tarpeellista. Hampaiden harjaamista varten on olemassa erityisiä koirille tarkoitettuja tahnoja ja harjoja. Kaikkien koirien hampaiden harjaaminen ei kuitenkaan onnistu ja aina hammaskiven muodostumisen ehkäisyssä tulee kiinnittää huomiota myös ravinnon laatuun. Enemmän pureskelua vaativaa kuivamuonaa syövillä koirilla on yleensä vähemmän hammaskiveä kuin pehmeätä ravintoa saavilla koirilla. Myös erilaisten purulelujen käytöllä voi olla hampaistoa puhdistava vaikutus.
Vaikeaa ientulehdusta sairastavat koirat tulee tarkastaa määräajoin , poistaa muodostunut hammaskivi, puhdistaa hampaisto muutenkin ja poistaa toivottomat hampaat.

Hammaskaries
Hampaiden reikiintyminen on koiran hampaistossa toisin kuin meillä ihmisillä varsin harvinaista. Satunnaisesti sitä voidaan tavata yläleuan poskihampaiden puremapinnan syvissä uurteissa. Hoito voidaan tehdä paikkaushoidon keinoin. Hampaisiin, joissa reikiintyminen on edennyt hammasytimeen asti joudutaan tekemään juurenhoito paikkauksen yhteydessä. Vaihtoehtoisesti tehdään hampaan poistaminen ja ensisijaisesti se tehdään jos hammas on huonokuntoinen.

Hampaiston kehityksen häiriöt
Poikkeavuudet hampaiston kehityksessä kattavat alueen yksittäisen hampaan kiillepinnan kosmeettisista värjäytymistä poikkeavuuksiin hampaiden lukumäärässä ja ongelmallisiin purentaolosuhteisiin leukojen välillä.
Häiritsevät värimuutokset tai hampaan kiillepinnan rakenteen poikkeavuudet voivat olla seurausta maitohampaan aiheuttamasta traumasta yksittäiselle pysyvälle hampaalle tai useamman hampaan alueella esiintyessään seurausta hampaiston kehityksen aikaisesta infektiosairaudesta tai joskus myös periytyvästä sairaudesta, jossa hampaan kiillepinnan mineralisoituminen on epätäydellistä. Pieniä kiillepinnan vaurioita on mahdollista korjata hampaan värisellä kiillesidospaikkausaineella kun korjattu alue ei joudu alttiiksi suoralle puremisrasitukselle.
Perinnöllinen virheellinen purenta on yleensä seuraus hampaiden ja leukojen koon välisestä ristiriidasta tai ylä- ja alaleuan koon ja muodon poikkeavuudesta.
Mielestäni hyvä periaate korjattaessa perinnöllisistä syistä aiheutuvia koirien purentavirheitä on rajoittua koiralle traumaa aiheuttavien purentojen korjaamiseen ja tyytyä silloinkin koiraa selvästi haittaavan hampaan virheasennon vaatimaan hoitoon. Tosin hammaslääkärillä on keinoja muunkinlaiseen hampaiston oikomishoitoon mutta ainakin rotukoirien osalta niiden käyttäminen on eettisesti arvelluttavaa sen lisäksi, että usein tällainen hoito on kovin hitaasti edistyvää ja vaatii enemmän yhteistoimintaa kuin eläimeltä voi kohtuudella odottaa.
Toisinaan voi hampaan virheasennon aiheuttaja olla maitohammas, joka ei putoa oikeaan aikaan. Silloin on ennalta ehkäisevässä tarkoituksessa hyvä poistaa paikalleen jäänyt maitohammas kun pysyvä hammas alkaa puhjeta.

MILLOIN KOIRA TARVITSEE HAMMASHOITOA?

Useimmat hoitoa vaativat hampaisto-ongelmat havaitaan viimeistään kun eläinlääkäri tarkastaa koiran. Tilanne, jossa varmaankin tarvitaan hammashoitoa on kun havaitset koiralla pahasti lohjenneen hampaan, turvotusta leukojen alueella tai hammaskiven voimakasta muodostumista. Jotain voi päätellä koiran käyttäytymisen muuttumisestakin joskaan tavallista ei ole, että nämä eläimet näyttävät kipuaan.

Kirjoittanut: Juha Jokinen, Lahden Eläinlääkäriasema 03-7536363
Lähde: http://user.sgic.fi/~laelas/art_luettelo.htm

©Artikkelin lainaaminen on luvallista, kun lähde ja tekijä mainitaan!
Artikkeliluettelo | Lahden

 
YHDISTYS
» Yhdistys
» Historia
» Säännöt
» Toimintaa
» Julkaisut
» Jäseneksi
» Putiikki
» Kennelnimen puoltoanomus
» MEJÄ-RM kokeen säännöt

TOIMIHENKILÖT
» Hallitus
» Jäsensihteeri
» Rahastonhoitaja
» Jalostustoimikunta
» Pentuvälittäjät
» Koetoimikunta
» Näyttelytoimikunta
» Julkaisutoimikunta
» Alueellinen toiminta
» Tarvikemyynti

 
     
© Suomen Bassetkerho - Finlands Bassetklubb r.y.