| |
 |
| MÄAJ |
MÄAJ
= Mäyräkoirien ajokoe
Suomen Bassetkerho ry:n alaiset rodut
kuuluvat ajavien koirien ryhmään (6) ja ne ovat kilpailleet
ajokokeissa Mäyräkoirien ajokoesäännöin.
Koesuorituksia rotujärjestön roduille kertyy vuosittain
kolmisenkymmentä. Monista basset rotujen edustajista kuin
myös saukkokoirista on löytynyt hienoja rotujensa edustajia
ajopuolelle. Tällä hetkellä bassetilal on sallittua
ajattaa vain jänistä ja kettua.
Jokaisella koiralla on viettejä ja
luonteenpiirteitä, joiden avulla se toimii. Koirasta löytyy
niitä käyttötarkoituksen mukaa:, metsästyskoiralla
päällimmäisenä on metsästysvietti,
suojelukoiralla puolustushalu ja seurakoiralla laumavietti olla ihmisen
seurana jne. Riistavietin periytyvyys on kiistaton.
Riistaverisistä vanhemmista hankittu pentu on saanut itselleen
mittavan geenipankin, jota hyödyntämällä taitava
metsästäjä saa koirastaan irti vaikka mitä.
Jokaisen tulisikin koiraa itselleen hankkiessa puntaroida mikä
näistä edellä mainituista ominaisuuksista on omalle
koiralle toivotuin. Tarkalla valinnalla molemmat niin koira kuin
omistajakin saavat eniten iloa toisistaan
Uusi tuomariluettelo täältä.
|
|
 |
| BASSETIN
AJO-OPETUSTA |
|
Basset pennun opastus ajon saloihin
Heti kun pentu - tietysti
mahdollisimman hyvistä vanhemmista - on saapunut uuteen kotiin,
alkaa pennun kouluttaminen kotiväen mieluisaksi
metsästyskaveriksi. Koulutuksen tarkoituksena on saada pikku
bassetista kotioloissa siisti ja tottelevainen,
näyttelykehässä rauhallisesti ja hyvin esiintyvä
sekä harjoituksen avulla kehittää sen luontaisia
metsästysominaisuuksia. Bassetista on kouluttamalla mahdollisuus
saada todella tottelevainen ja miellyttävä kaveri niin
kotioloihin kuin metsästystilanteisiin. Varsinkin
metsästyksessä on suuri etu, jos koira on hallittavissa
kaikissa tilanteissa. Koulutusharjoitus tähtää siihen,
että koira uskoo isännän/emännän olevan ainoan
ja todellisen auktoriteetin. Koira oppii, mitä sille opetetaan.
Ensimmäiseksi opetetaan pentu tottumaan
nimeensä ja tulemaan kutsuttaessa luokse. Kun se on oppinut
tämän sisätiloissa, sama harjoitus toteutetaan ulkona.
Hyvänä kiihokkeena käytetään pennulle
mieluista makupalaa, joka annetaan sille kun se on noudattanut kutsua.
Metsästystä ajatellen on pentu syytä totuttaa pilliin
tai torveen. Perustottelevaisuus on tärkeään ennen
metsälle menoa!
Metsästyskoiralta vaadittavia ominaisuuksia
Basset on käyttökoira ja sen varsinainen "työmaa" on
metsä. Tärkeitä ominaisuuksia
metsästyskäytössä olevalla bassetilla ovat:
Toimintakyky
Se tarkoittaa sitä, että koira
kykenee ilman ulkopuolista pakkoa pitämään puolensa
vaaroja vastaan ja on rohkea, pystyen avoimesti kohtaamaan vaaran
yrittäen torjua sen. Toimintakykyinen koira ei mene takalukkoon
vaan pystyy hallitsemaan toimintakykynsä
Temperamentti
Se tekee siitä eloisan ja puuhakkaan,
aina valmiina toimintaan.
Keskittymiskyky
Koira pysyy ohjauksessa
Tärkein vaihe ajavan koiran kouluttamisessa
on saada se metsällä kehittämään luontaisia
ajotaipumuksiaan. Olkoon koira kuinka lahjakas tahansa, niin vasta
riittävä harjoitus tuo nuo lahjat esiin. Voidaan sanoa,
että keskinkertaisetkin lahjat omaava koira voi tulla täysin
tyydyttäväksi käyttökoiraksi, kunhan se
riittävän usein pääsee lahjojaan
kehittämään.
Pennun totuttaminen metsään
Pentua voidaan ruveta tutustuttamaan tulevaan
työympäristöönsä jo parin kuukauden vanhana.
Kun se viedään metsään, on ohjaajan syytä
aluksi istahtaa kaikessa rauhassa sopivan aukealle paikalle ja antaa
pennun tutustua lähiympäristöön. Useimmat pennut
pysyvät aivan lähietäisyydellä uskaltautumatta
kauas isäntänsä/emäntänsä vierestä.
Tässä vaiheessa on erittäin tärkeää,
ettei kuljeta liikaa eikä vaihdeta paikkaa pennun ollessa
näkymättömissä. Puoli tuntia riittää
mainiosti alkuvaiheessa. Vähitellen pidennetään
käyntejä ja pentu tottuu uuteen elementtiin mielenkiintoisine
hajuineen.
Varsinaiset metsästysharjoitukset voidaan aloittaa noin puolen
vuoden iässä. Pennun metsästysvaisto herää
usein jo tässä iässä, vaikka poikkeuksia molempiin
suuntiin on runsaasti. Kun odotettu hetki koittaa, jolloin pentu
löytää ensimmäisen jäniksensä, ovat sen
askeleet tulevassa työssään tavallisesti hyvin lyhyet.
Heti ensimmäisen mutkan tapahduttua kotijoukot tulevat mieleen ja
pentu ryntää innoissaan kertomaan kummallisesta otuksesta,
jota piti haukkuen ajaa takaa. Nyt on syytä viedä pentu
nopeasti hukkapaikalle ja opettaa sille innostaen, että ajoa on
jatkettava. Ja selvästi osoitettava pennulle, että nyt ollaan
oikealla asialla. Jatkuvasti näin tehden pentu vähitellen
alkaa viipyä yhä kauemmin hukkapaikalla ja se jopa
selvittääkin helpot hukat.
Tässä vaiheessa riittää, jos
harjoitukset tapahtuvat kerran pari viikossa. Pennun kasvu on
vielä kesken ja on suuri virhe rasittaa sitä liikaa. Kun
koira on noin puolitoistavuotias, voidaan katsoa sen olevan fyysisesti
valmis ja harjoituksia voidaan lisätä.
Ajavan koiran koulutus
Perusta luokse tulolle metsällä
luodaan jo pentuna tapahtuvan tottelevaisuusopetuksen yhteydessä.
Kotona opittu kutsusta luokse tulo saattaa innokkaalta koiralta unohtua
metsässä, jos kytkemistä ei harjoitella. Paras vaihe
aloittaa
opetus on ennen kuin pentu saa
ensimmäiset jänisajot. Pentu kutsutaan joko pillillä tai
torvella maastossa luokse ja kun se noudattaa kutsua, annetaan sille
makupala ja hyvitellään. Tämän jälkeen
annetaan pennun taas jatkaa maaston tutkimista. Sama toistetaan useita
kertoja välillä kytkien koira. Tämä kannattaa
opettaa siksi, että pääset maastosta pois silloin kun
sinä haluat, eikä sitten kun koira suostuu
lähtemään.
Koulutuksessa on huomioitava seuraavaa:
- Älä huuda usein koiralle, vaan
kutsu pillillä tai torvella
- Ole kärsivällinen odottaessasi
ajon alkua
- Ole kärsivällinen hukan aikana,
vaikka se kestäisi pitkäänkin. On paljon kunniakkaampaa
koiralle ja hyödyllisempää metsästäjälle,
että koira selvittää pitkän hukan kuin että se
löytää uuden jäniksen
- Älä kyllästytä nuorta
koiraa liikaa
- Älä jätä koiraasi yksin
metsään
- Älä anna koirasi
metsästää vapaana ilman valvontaasi
- Nuoren koiran kehitystä saattaa auttaa,
jos ammut alkuvaiheessa pari jänistä sen ajosta. Muuten
vältä ampumista, vaan anna koirasi ajaa niin kauan kun se
pystyy
- Valitse harjoitusmaastoksi sellainen, jossa
koira tottuu ajamaan metsäteillä. Tiehukan selvittelyssä
auta koiraasi
- Kouluta koirasi olemaan ajamatta
sorkkaeläintä
- Älä ammu ajavalta koiralta koskaan
lintua
Tässä on pyritty antamaan yleiset
suuntaviivat ajavankoiran kouluttamiseksi tottelevaiseksi ja
hyväksi käyttökoiraksi. Lopputulos vaihtelee varmasti,
riippuen ratkaisevasti koiran perinnökseen saamista lahjoista. Jos
koiralla on rasituksenaan kielteisiä ominaisuuksia, kuten
löysyys ja innon puute, ei paraskaan koulutus kykene poistamaan
näitä virheitä, kun taas keskinkertaiset lahjat omaava
koira voi tulla täysin tyydyttäväksi
käyttökoiraksi järkevän harjoituksen avulla.
Lahjakaskaan koira tule ilman harjoitusta siksi
miellyttäväksi käyttökoiraksi, jota
metsästyskaveristamme odotamme.
Näillä ohjeilla ja niitä omaan
käyttöön soveltaen uskon Suomesta löytyvän
paljon lahjakkaita ajavia basset rotuisia koiria. Petit basset
griffoneissa ja basset fauve de bretagneissa kuten myös basset
artesian normandeissa on jo löytynyt hienoja rotunsa edustajia
ajopuolella. Kokeilkaa koirianne ja todennäköisimmin
näette niiden nauttivan ajosta, mihin ne on jalostettu.
Metsästysalueiden vähetessä ja pienentyessä
rikkonaisemmiksi tarvitsemme suppeammalla alueella ajavia koiria.
Vain jalostustyöllä saamme
pidettyä geenipankkimme tarpeeksi vankkana ja meillä on siten
paljon annettavaa suomalaisille metsästäjille.
Tällä hetkellä bassetilla on sallittua ajattaa vain
jänistä ja kettua, mutta peurakannan
lisääntyessä ja levinneisyyden laajetessa
tulevaisuudessa voi jopa olla mahdollista meilläkin myös
peuran ajo.
Kun me ihmiset aina muistaisimme mitä
erinomaisia ominaisuuksia koiristamme löytyy, seurustelu ja
työskentely jahtikaveriemme kanssa olisi monin verroin
antoisampaa. Eipä olisi kokeneillekaan koiraihmiselle pahitteeksi
kerrata, mikä ajaa koiria eteenpäin elämässä -
niin hyvässä kuin pahassa.
Koetoimikunnan pj Jukka Ylilauri
|
|
|
|
|