Agility on koiraurheilumuoto, jossa
ohjaajan tarkoituksena on saada koira suorittamaan esterata
mahdollisimman virheettömästi ihanneajassa. Ohjaaja ei saa
koskea koiraan taikka esteisiin. Laji sopii myös basset,- vihi,-
ja saukkokoirille, mutta jotkut esteet voivat rasittaa rakenteeltaan
pitkäselkäistä koiraa, kuin basset tyypillisesti on.
Bassettien kanssa kymmenkunta harrastajaa kilpailee aktiivisesti ko.
lajissa. Petit basset griffon vendéen Tiny´s Talisman uros
on ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa
rotujärjestön rotujen agility valio!
Agilityssä koirat jaetaan
säkäkorkeuden mukaan mini (<35), midi (35-43 cm) ja max
(>43cm). Pääosa basseteista sijoittuu kokonsa puolesta
mideihin. Muutamat poikkeukset saattavat joutua hieman rodusta riippuen
mineihin tai maxeihin. Koiran tason mukaan kilpailuluokkia on 3,
kilpailut aloitetaan I-luokasta ja kun koira on saavuttanut
kilpailtavassa luokassa tarpeeksi hyviä tuloksia ja sijoituksia se
nousee seuraavaan luokkaan. Agilityradalla olevia esteitä ovat mm.
aita, muuri, pujottelukepit, avotunneli eli putki, umpitunneli eli
pussi, rengas, puomi, A-este, keinulauta, pöytä ja
pituushyppyeste, sekä vesieste.
Agilityn harjoittelun voi aloittaa jo nuorella
koiralla, kunhan se on terve. Kuitenkin rasitusta vaativia suorituksia,
kuten hyppyjä täydestä korkeudesta, tulee
välttää koiralla, jonka luusto ei ole vielä valmis.
Etenkin bassetrotujen kanssa tämä on otettava tarkoin
huomioon! Niillä on jo luonnostaan hieman käyrät
eturaajat, joten liian aikainen harjoittelu ja hyppiminen alaspäin
raajoilleen saattaa aiheuttaa vakavia kasvuhäiriöitä,
joiden parantamiseksi ei ole myöhemmällä iällä
enää tehtävissä mitään. Agilityssä
kilpailemisen saa aloittaa kun koira on täyttänyt 15
kuukautta.